Reikin historiaa ja sen alkua ennen Mikao Usuin aikaa, on vaikea tietää, koska siitä ei ole tehty kirjallisia merkintöjä tai muistiinpanoja, vaan reikitietous ja viisaus kulki tuhansia vuosia perimätietona suusta suuhun, vanhimmilta ja kokeneimmilta nuorimmille, kunnes tieto ja viisaus reikistä lopulta katosi pitkiksi ajoiksi.
Reikin historialla tarkoitetaan nykyisin yleensä Mikao Usuin henkilöhistoriaa, hänen oppitietään ja yhteyden saamistaan reiki-energian kanssa, sekä siitä seuranneita tapahtumien kulkua eteenpäin aina nykyhetkeen saakka. Mikao Usuin oma henkilö- ja oppihistoria on vain yksi osa reikin historiaa, kuten Usuikin on todennut – reiki on ikuista ja se on aina ollut olemassa. Tämän vuoksi onkin vaikeaa pohtia reikin oikeaa ja perinpohjaista historiaa, sillä ikuisella ei voi olla alkua tai loppua. Nykyaikaiseen reikiin liittyen on kuitenkin hyvä käydä läpi Usuin kulkemaa omaa reikin tietä ja siihen liittyneitä tapahtumia. Niistä voi jokainen oppia merkittäviä asioita.
Mikao Usui, nykyaikaisen reikihoitomuodon löytäjä, sai reikienergian uudelleen 1800-luvun lopussa ihmiskunnan käyttöön pitkän ja vaikean oman oppimis- ja etsintäpolkunsa lahjana. Reikin asiantuntijat sanovat myös Buddhan ja Jeesuksen käyttäneen juuri reikivoimaa ja -energiaa omissa hoitotoimenpiteissään. Mikao Usui innostui tästä asiasta ja juuri sitä tietoa hän etsi viettäen pitkiä aikoja Buddha luostarissa ja -temppeleissä tutkien niissä olevia kirjoituksia ja historiaa. Toiset lähteet kertovat reikin olleen ihmiskunnan käytössä jo Atlantiksen aikoina sekä muissa kauan sitten kadonneissa sivilisaatioissa. Kolmannen tietolähteen mukaan reiki on yli 10 000 vuotta vanha energiahoidon muoto, jonka arvellaan tulleen Tiibetistä tai sumerien kulttuureista. Suomeen reiki on tullut 1980-luvulla, jonka jälkeen se on nopeasti levinnyt helppona itsehoidon ja toisten hoitamisen menetelmänä.
Mikao Usui

Sensei Usui oli lämminsydäminen, lempeä ja vaatimaton ihminen. Hän oli kookas ja fyysisesti terve. Hän ei koskaan käyttäytynyt ylimielisesti ja hänen kasvoillaan oli aina hymy. Hän oli rohkea ja kärsivällinen vastoinkäymisten kohdatessa, mutta myös harkitsevainen. Hän oli monella tavoin lahjakas. Hän piti lukemisesta ja hänen tietonsa lääketieteestä, psykologiasta, tulevaisuuden ennustamisesta ja teologiasta sekä maailman uskonnoista olivat vaikuttavat. Hänen elämänikäinen tapansa opiskella ja kerätä tietoa epäilemättä edesauttoivat häntä Reikin löytämisessä ja ymmärtämisessä.
”Sitä, joka opiskelee kurinalaisesti (eli mietiskelee säännöllisesti) ja työskentelee väsymättä kehittääkseen kehoaan ja mieltään tullakseen paremmaksi ihmiseksi, kutsutaan ”henkiseksi ihmiseksi”. Niitä, jotka käyttävät tätä henkisyyttä opettaakseen muille ihmisille oikeaa elämäntapaa tehdäkseen hyvää koko yhteisölle, kutsutaan nimellä Sensei”. Sensei Usui oli tällainen opettaja. Hän opetti universaalista Reikiä, universaalista hoitavaa energiaa. Lukemattomat ihmiset pyysivät Sensei Usuita opettamaan heille Reikiä ja parantamaan heitä.
Sensei Usuita on kuvattu lahjakkaaksi ja ahkeraksi opiskelijaksi. Aikuisena hän matkusti useisiin länsimaihin sekä Kiinaan opiskelemaan. Hän työskenteli uutterasti, mutta aika ajoin kärsi epäonnesta ja puutteesta. Sensei Usui ei kuitenkaan antanut periksi, vaan jatkoi kurinalaisesti itsensä kehittämistä. Mikao Usui syntyi vuonna 1865 Taniai Muran kylässä Gifun läänissä Japanissa. Sensei (opettaja) Usuin perhe kuului vanhaan kuuluisaan ja arvostettuun samuraisukuun. Syntyperänsä ja sukunsa aseman ansiosta Mikao Usuilla oli mahdollisuus saada sellaista koulutusta ja opetusta, mitä kaikille ei siihen aikaan ollut Japanissa tarjolla. Elämänsä alkupuolelta asti sensei Usui perehtyi laajasti vanhojen japanilaisten henkisten traditioiden opetuksiin. Hän aloitti perusopinnot Tendain luostarikoulussa jo vuonna 1869.
Nuoruudessaan hänet tunnettiin uutterana taistelutaitojen harjoittajana. Vuonna 1878 Usui aloitti Yagyu Shinkage-ryu kenjutsun ja aseettomien taistelutaitojen (aiki-jutsu) harjoittelun. Yagyu Shinkage-ryussa on paljon zen-buddhalaisuuden ja japanilaisen kigon (energiaharjoitusten) vaikutteita. Myöhemmin elämässään hän ryhtyi etsimään tietoa kokonaisvaltaisesta parantumisesta ja parantamisesta.
Usui aloitti pitkän, vuosia kestävän henkisen etsijän tien. 1888–1892 Usui opiskeli tendai- ja shingon-buddhalaisuutta perehtyen näiden molempien oppien esoteerisiin harjoituksiin ja heidän käyttämiinsä meditaatio- ja energiatekniikoihin. Hän perehtyi myös näiden koulukuntien vanhoihin alkuperäisteksteihin. Hän säilytti elämänsä loppuun saakka vahvat suhteet tendai-buddhalaisuuteen. Mikao Usui eli koko elämänsä henkistä totuuden etsijän elämää, mutta myös elämää, jota me sanoisimme tavalliseksi. Mikao Usui meni naimisiin 1900-luvun alkupuolella ja hän sai vaimonsa Sadakon kanssa kaksi lasta, pojan Fujin ja tyttären Toshikon.
Vuoden 1918 alussa sensei Usui aloitti muiden tehtäviensä ohella kolme vuotta kestävän meditaation (mezo) harjoittelun. Maaliskuussa 1922 Mikao Usui aloitti vaativan 21 päivää kestävän meditaatio- ja henkisen puhdistaumisjakson Kioton läheisyydessä sijaitsevalla Kuraman vuorella. Paastoamisen ja meditaation päätteeksi, jakson viimeisenä päivänä hän äkkiä tunsi mahtavan Reiki-energian päänsä yläpuolella. Hän koki valaistuksen ja ymmärsi saaneensa yhteyden voimakkaaseen Reiki-energiaan. Usui sai syvällisen oivalluksen tilan, valaistumisen ja tuon kokemuksen aikana hänelle paljastui parantamisen ja energian kanavoinnin keskeisin oivallus. Mikao Usui oivalsi jotain syvää paranemisesta, elämästä ja sen voimasta ja niin syntyi reikiksi kutsuttu hoitomuoto, sekä taito siirtää energian kanavointikykyä energeettisesti eteenpäin.
Näiden tapahtumien seurauksena syntyi reiki, sensei Usuin oma persoonallinen tyyli, jonka harjoittamisessa kohtaavat kaikki Usuin aikaisemmin opiskelemat taidot: kigo-, zen-, mezo-, tendai- ja shingon-buddhalaisuus, joka sai nimekseen Reiki ja myöhemmin Usui Reiki Ryoho. ”En saanut tähän parantamismenetelmään opetusta tai vihkimystä keneltäkään ihmiseltä maan päällä. Kun paastosin ja meditoin, tunsin voimakkaan energian kosketuksen, ja mystisellä tavalla vastaanotin sen. Sattumalta minulle kävi selväksi, että tietooni oli annettu henkinen parannusmenetelmä.” Mikao Usui kuvasi näin mystistä, hengellistä kokemustaan, jossa hän sai luonnollisen parantamisen menetelmän tietoiselle tasolle asti eli reikin parantavan energian käyttöönsä. Sensei Usui käytti Reikiä ensin itsensä hoitamiseen ja sitten perheensä hoitamiseen. Koska Reiki tehosi hyvin erilaisiin vaivoihin, hän päätti antaa saamansa tiedon myös muiden käyttöön.
Opetustyön alku
Keväällä 1922 Mikao Usui aloitti opetustyön. Alkuvaiheessa opettaessaan hän myös haki nimeä tälle uudelle menetelmälle, ja hän kutsui sitä muun muassa nimillä Usui teate ja Usui do. Lopulta menetelmän nimeksi vakiintui nimi reiki. Hieman myöhemmin muotoutui Usui Reiki Ryoho Gakkai –yhteisö viemään eteenpäin tätä Usuin kehittämää hoito- ja itsensä kehittämisen menetelmää. Vuonna 1922 Sensei Usui avasi myös ensimmäisen reikikoulun Tokion Suginamissa. Koulun pääajatuksena oli harmonian ja tasapainon saavuttaminen. Usuin opettama reiki sisälsi useita eri menetelmiä, joilla auttaa ihmistä:
– henkisiä harjoituksia
– meditaatiota
– energiaharjoituksia
– monenlaisia eri hoitotekniikoita sekä itsehoitoon että muiden hoitamiseen.
Usuin oppilaina oli sekä miehiä että naisia. Koulutuksessa Usui laittoi suuren arvon oppilaiden omalle
työskentelylle ja sisäiselle kehitykselle. Vasta kun yksi taso oli täysin sisäistetty, oppilaalla oli mahdollisuus
siirtyä seuraavalle tasolle.
Mikao Usui aloitti tietojensa siirtämisen oppilailleen kolmessa eri vaiheessa:
- ykköstaso eli shoden
- kakkostaso eli okuden
- opettajataso eli shinbiden
Kaiken kokemuksensa pohjalta Mikao Usui suunnitteli reikimenetelmälle kolme eri astetta (Shoden, Okuden ja Shinpiden). Näistä tasoista ensimmäisen ideana on valmistella ihminen ottamaan vastaan reiki-energian voima sydämeensä ja sieluunsa. Usui kuvaa toisen vaiheen olevan useamman vuoden kestävä tuskallinen ja puhdistava koettelemus, jossa ihminen puhdistuu lopulta kokonaisvaltaisesti reikiä varten. Lopulta koittaa viimeinen vaihe, jossa ihmisestä on tullut reikin kanssa yhtä, ja näin hän voi parantaa ja opettaa sitä yhtä hyvin kuin ”omaa oppiaan”.
Reikistä ja Usuista tulee Japanissa tunnettuja
Vuonna 1923 Tokiossa oli voimakas maanjäristys, jossa kuoli valtavasti ihmisiä, ja satojatuhansia jäi kodittomiksi. Mikao Usui saavutti suurta mainetta maanjäristyksen jälkihoidon aikana auttamalla maanjäristyksen uhreja. Sanottiin, että hän ja apulaispormestari Koto Shinbei tekivät yhdessä ihmeitä organisoimalla auttamista ja hoitamalla maanjäristyksessä loukkaantuneita. Tämän jälkeen Usuista tuli tunnettu ja kunnioitettu henkilö Japanissa. Näiden tapahtumien seurauksena Mikao Usui liitti omalla esimerkillään hyväntekeväisyyden, eli apua tarvitsevien auttamisen, tärkeänä osana reikiin. Mikao Usuin perinne jatkuu Japanissa edelleen: esimerkiksi Koben suuressa maanjäristyksessä 1995 reikin harjoittajat olivat paikalla auttamassa maanjäristyksessä kärsineitä.
Mikao Usui menehtyi 9.3.1926 sairauskohtaukseen ollessaan opetusmatkalla. Hänen oppilaansa jatkoivat häneltä oppimiensa perinteiden mukaista reikin opetusta sekä reikin vanhojen traditioiden vaalimista. Usui Reiki Ryoho Gakkai -yhteisö jatkaa edelleen toimintaansa Japanissa. Mikao Usui ehti opettaa reikiä yli kahdelle tuhannelle ihmiselle ja hän teki voimakkaan vaikutuksen aikalaisiinsa. Mikao Usuin hauta sijaitsee
Tokion Suginamissa.
Länsimainen reiki
Reikin opettaja-asteen saavutti Mikao Usuin opetuksessa yli kaksikymmentä ihmistä. Yksi heistä oli laivaston upseeri Chujiro Hayashi (1879–1940). Hayashilla oli itsellään myöhemmin 13 opettajaoppilasta, joista yksi oli Hawayo Takata (1900–1980). Takata sai Hayashilta opettajan oikeudet 1938. Hawayo Takata oli ensimmäinen, joka levitti reikin oppia länsimaihin.
Hawayo Takata opetti reikin opettaja-asteen 22 henkilölle 1970-luvun kuluessa. Länsimaihin reiki saapui Takatan tuomana ja sisältäen ainoastaan muutamia osia Usuin reikin alkuperäisistä henkisistä harjoituksista ja hoitotekniikoista.
Reikin tulo Suomeen
Yksi Sensei Mikao Usuin oppilaista, Chujiro Hayashi vihki havaijilaisen Hawayo Takatan reiki-masteriksi. Takatan mukana reiki kulkeutui ensin USA:han ja Kanadaan. Takatan kanadalainen oppilas Wanja Elisabeth Twan (1934–2019) toi reikin Suomeen vuonna 1985 ja hän koulutti ensimmäiset suomalaiset reiki-opettajat. Tällä hetkellä Wanjan nimi löytyykin miltei jokaisesta perinteistä reikiä opettavan ns. reikisukupuusta.
Syksyllä 1986 ensimmäiset suomalaiset reikiopettajat saavuttivat Wanja Twanin opetuksessa opettajan pätevyyden. Reikin todellinen alkuvuosien pioneeri ja voimahahmo Suomessa oli Aila Norlamo (1922–2000), jota suomalainen reiki saa paljolti kiittää reikin nykyisestä levinneisyydestä maassamme. Tällä hetkellä maassamme on kymmeniätuhansia reikin harjoittajia.
Takatan kuoleman jälkeen syntyi länsimaiseen reikiin henkinen ja opillinen tyhjiö. Lisäksi reikiin alkoi kehittyä kolmenlaisia näkemyksiä:
- Yksi uusi ilmiö oli, että jotkut länsimaiset muuttivat reikiä omien näkemystensä mukaiseksi opetukseltaan ja hoitotavoiltaan.
- Toinen osa oppilaista piti Takatan opetusta ainoana ja oikeana alkuperäisenä reikin opetuksena. Monissa paikoin länsimaissa opetetussa reikissä on edelleenkin vallalla näkemys, että reiki sisältää vain Takatan opettamat pari-kolme hoitotapaa, eli itsehoidon, peruskontakti hoidon ja elämänvoiman lähettämistekniikan.
- Kolmas kanta, joka on vahvasti yleistymässä kaikkialla länsimaissa, on se, että reikin alkuperäistä tietoa ja oppia haetaan alkulähteeltä eli Japanista.